Kerttu & Kafu

18.10.2024

Mitä hurmaavin kaksikko, Kerttu ja Kafu, etsivät rakastavaa kotia, jolla olisi valmiudet ja perehtyneisyyttä toivottaa valkokakaduja osaksi elämää.

Kerttu on vuonna 2003 syntynyt suloinen ja superseurallinen tyttölintu, joka rakastaa erityisesti naisten sylissä istuskelua. Hän ei lennä mutta tanssii senkin edestä! Kerttu osaa sanoa myös muutamia ihmiskielisiä sanoja.

Emme ole täysin varmoja mutta arvelemme, että Kertulla on saattanut olla aiemmassa elämässään jokin negatiivinen kokemus miehistä, minkä vuoksi hän ei välttämättä suoriltaan luota uusiin miehiin. Uuden kodin olisikin hyvä edetä luottamuksen rakentamisessa lintulähtöisesti Kertun omassa tahdissa.

Kafu on vuonna 2001 syntynyt puutyömies, joka pitää erityisen paljon puupalikoiden ja muiden virikkeiden tuhoamisesta. Hän ymmärtää myös puhtauden päälle ja rakastaakin ottaa kunnon suihkuja, joiden aikana saattaa tuumata, että "hyvää vettä". Kafu tekee läsnäolonsa tiettäväksi kaikille ympärillään oleville käyttämällä mahtavan kantavaa kakadun ääntään. Nukkumaanmenoajoista kiinni pitäminen on Kafulle tärkeää ja kun Kafu sanoo, että "hyvää yötä" niin silloin on todella mentävä tai alkaa metakka!

Ideaalikoti olisi yhden tai kahden hengen talous, jossa ei ole lapsia, kissoja tai koiria, eikä mielellään ainakaan useita muita papukaijoja, joiden kanssa jakaa huomiota. Äänekkäinä lintuina heille sopisi parhaiten omakotitaloelämä, jossa kaksikolle olisi tarjolla rauhallinen elämä ja rutiinit. Parasta olisi, jos linnuille olisi mahdollista järjestää oma huone, jonne he voivat halutessaan vetäytyä omaan rauhaansa ja joka olisi mahdollista pimentää täysin nukkumista varten.

Isoille kakaduille tyypilliseen tapaan Kafua ja Kerttua ei voi lähtökohtaisesti pitää samassa häkissä eikä samassa tilassa vapaana yhtä aikaa. Uuden kodin tulisikin pystyä tarjoamaan linnuille erilliset ulkoiluvuorot ja väliseinällinen aviaario/häkki. Yhdessä heidän edellisistä kodeistaan heitä on pystytty pitämään vapaana myös yhdessä tarkan valvonnan alla mutta uuden kodin on hyvä aloittaa siitä lähtökohdasta, että yhteiset ulkoilut eivät välttämättä tule olemaan heille arkipäivää.

Kafu ja Kerttu ovat eläneet pitkään yhdessä ja kaverukset rapsuttelevat toisiaan väliseinän pinnojen välistä mielellään. Tähän olisikin oltava mahdollisuus myös jatkossa.

Linnut ovat vaihtaneet kotia elämänsä aikana jo useamman kerran, ja haluammekin olla tarkkoja tulevan kodin suhteen, että seuraava koti olisi varmasti sitoutunut huolehtimaan Kertusta ja Kafusta heidän loppuelämänsä ajan. Toivommekin, että jokainen hakija olisi ennen hakemuksen lähettämistä perehtynyt juuri tämän lajin tarpeisiin ja olisi miettinyt tarkkaan läpi valmiutensa jakaa elämänsä juuri valkokakadujen kanssa. 

Lähetä adoptiohakemus täältä: https://helpparrot.fi/haluan-adoptoida/